maanantai 12. maaliskuuta 2012

kuulumisia

Olen ollut nyt kipeenä pari päivää, maannut sängyssä pimeässä huoneessa enkä voinut aukaista silmiäni.. Mulla on ollut migreeni, inhoan migreeniä. Sattuu silmien takaata eikä näe kunnolla, pää särkee ihan älyttömästi ja laatta lentää säännöllisesti. Hyi. No mutta tämä on siis syy miksi en ole postaillut pariin päivään.

Keskiviikkona, estetunnin jälkeisenä päivänä, Laralla meni meidän tallikaveri joka on todella kokenut esteratsastaja ja on kisannut 160 -luokkia saksassa. Ollaan sovittu että hän läpiratsastaa Laraa välillä. Torstaina Laralla oli vapis ja perjantaina Ida ratsasti Laran läpi koulutuntia varten joka oli lauantaina. Olin katsomassa ja kuvaamassa koulutuntia mikä näytti menevän tosi hyvin ja valmentaja vaikutti tosi pätevältä. Ida sanoikin tunnin jälkeen että sai oppia paljon uutta. Ne työsti paljon Idan istuntaa ja muita perusasioita.

höpö<3




Eilen sunnuntaina mä kävin tallilla ratsastamassa Laran. Lara oli ihan hunsvotti. Sillä oli tosi paljon ekstraenergiaa mikä on aina ärsyttävää, koska sitten se ei jaksa keskittyä enää vaan sählää ainoastaan. Loppuun tuli pari kivaa pätkää joihin olen ihan tyytyväinen, mutta kokonaisuudessaan tää ratsastus oli aika sählä.

siellä se odotteli höristen :) 

Huomenna on estetunti, saa nähdä mitä tapahtuu! Siitä enemmän sitten huomenna.

hymyilkää ihmiset, hymyilkää!

10 kommenttia:

  1. hui, noi migreenit on varmasti inhottavia ! :ss ihania kuviiaaa :)

    VastaaPoista
  2. mullaki on migreeni ja tiiän tasan tarkkaa milt sust tuntuu. pahint on se, et mul kyl on siihe lääkitys mut en voi syödä niit lääkkeit ku en voi niellä mitää pillerei alas kurkust :DDdd ei niist oikee mitää apuu oo... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se on ehkä hirvein mikä voi olla kipeenä :( mul ei oo sillee sitä sairautta vaan tulee sillon tällön kun en oo nukkunu tarpeeks.. voi sua raukkaaa, toivottavasti sul lähtis se pois! se on nii pain in the ass! :)

      Poista
  3. Kivoja kuvia, kivan valosa maneesi siellä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! joo siellä on tosi valoisaa, tykkään paljon :)

      Poista
  4. lara on kivasti saanu lisää massaa :) mukava postaus, vaikka migreenit onkin inhottavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin onkin, soijajauhe vaikuttaa! :) kiitos, joo migreenit on järkyttäviä..

      Poista