keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

hyppelyjä

Sinisen Kingslandin sijaan ostin tummansinisen Antares huovan. Ensinnäkin Antares oli pikkasen halvempi ja muutenkin olen kuullut että se on todella hyvin kestänyt ja pitänyt muotonsa. Näkyy Laran päällä alempana olevassa videossa. Tykkään siit paljon, se on jäykkä ja pitäisi myös olla hengittävä.




Eilinen estetunti peruttiin valmentajan lapsen sairastumisen takia. Päätettiin kuitenkin mennä hyppäämään vähän maneesiin tuntilaisten kanssa. Mentiin taas ensin paljon puomeja joilla Lara oli tosi hyvä ja rauhallinen. Heti kun nostettiin puomit esteiksi Lara innostui taas. Parin kerran jälkeen Lara pysyi kyllä lapasessa vaikka olikin reipas ja imi esteille. Kerran kun tultiin linja niin hypättiin okseri ihan puhtaaasti ja hyvin mutta sitten Lara häippäs ja juoksi sen pienen ristikon päältä...No ei mitään, tultiin uudestaan jollon sujui hyvin. Ja sitten viimeiseksi korotettiin okseri ja hypättiin vika kerta joka meni nappiin.


Voi että kun Lara nyt rauhoittuisi esteille niin olisi paljon helpompaa hypätä tehtäviä ja muutenkin työstää sitä esteillä. Meidän tavoitteenahan on päästä kisaamaan esteitä kunnolla joten toivoisin että edettäisiin tässä nyt pikkuhiljaa kun nyt tuntuu siltä että hinkataan tässä paikallaan eikä edistytä hirveen nopeasti. No, niinkun ennenkin olen todennut niin ei kai tässä auta muu kun treenaus.

4 kommenttia:

  1. Moi,

    Voisitko kuvitella tekeväsi joskus teidän tallista ja sun elämästä Norjassa postauksia?

    Esittelisit vähän teidän tallia ja kertoisit minkälainen se on, paljonko hevosia ja vaikka vähän puitteista ym.

    Ja sit tuosta Norjan elämästä... Miten se eroaa Suomen elämästä, mitä sun arkeen kuuluu, millä kielellä pääosin siellä asioit ja näin. :-D Minkälainen hintataso siellä on Suomeen verrattuna... Minkälainen kielitaito sulla on? Ja minkä alan hommia sun isä tekee ja ootteko siellä kuin pitkään?

    Pliis :-D

    VastaaPoista
  2. mäki kannatan! tee joku sellainen että niinku millaista on norjassa jne :D

    huhhu, lara näyttää todellakin pirteeltä, mut näyttää myös siltä et pääsis REILUSTI korkeempiakin, hyppää niin keppanasti :)

    VastaaPoista
  3. Voin tehdä, kiva kun kiinnostaa! :)

    haha nii mä ainaki toivon, että Laran kans päästäis hyppää korkeisii luokkii joskus! :D

    VastaaPoista