sunnuntai 6. toukokuuta 2012

kuulumisia + toivelista

En ole saanut ketään tallille mukaan nyt viimeisen viikon aikana, joten en ole saanut aikaiseksi mitään järkevää postausta.. Sen jälkeen kun tultiin Suomesta tiistaina olen ratsastanut Laran kaksi kertaa. Keskiviikkona ratsastin Laran läpi, se oli tosi kiva! Kuunteli täydellisesti ja saatiin kehuja yhdeltä kouluvalmentajalta joka piti tuntia siinä vieressä. Muutenkin ollaan saatu iloisia kommentteja siitä kuinka Laran liike rupee tulemaan esille ja kuinka Lara kiiltää. Nää tekee mut vaan iloiseksi. :)

Perjantaina Laralla oli periaatteessa vapis joten kävin tallilla ottamassa karsinan. Jäi kuitenkin sen verran ekstra aikaa joten käytiin hölkkäilemässä maneesissa n. vartti ilman satulaa. Ei olla paljoa menty ennen ilman satulaa ravia tai laukkaa joten ensin Lara jännittyi vähän. Mutta mukauduin parhaani mukaan sen askeliin ja se rentoutuikin lopuksi. Ratsastin Laran syvempään muotoon ja ai että kun siitä on tullut kiva! Sitä on tosi kiva ratsastaa kun tuntuu että saa jotain aikaiseksi. Vartin jälkeen oltiin molemmat tyytyväisiä ja hepo pääsi karsinaan rouskuttelemaan porkkanoita ja kuivia leipiä.

Olen tosi pahasti jäänyt koukkuun varusteihin. Mulla on miiiljoonia tavaroita toive/hankkimislistalla! ässä alla pari tavaraa mitä olen katsonut 8)

nää valkoset.

mä olen halunnut blinbling otsapannan nyt jo ikuisuuden! no ennen kesää mä ostan sellasen!
nyt on jo niin paljon kauhutarinoita kuultu muiden tippumisista että järki käskee ostaa kunnon turvajalustimet. ja ne sprengerin turvajalustimet ei ole tarpeeksi turvalliset. niillä jotka oli jäänyt kiinni jalustimesta roikkumaan oli ollu juuri samanlaiset kun meillä.....hyi

nythän mulla on käytössä Idan Mountain Horsen saappaat joten olisi aika ostaa omat jossain vaiheessa, ja jotkut De Niron saappaat olisi hankintalistalla. :)


lippis kesäksi, tällanen Alessandro Albanese ois siisti :)
lisää huppareita! mulla on joku juttu näille amerikan ja isobritannian lipuille :D
Scapa Sports setti 8)
Scapa Sports riimu kesäksi. :)
Schockemöhlen Stockholm Sports -estesuitset<3

Mä olen itse kiinnostunut varustemuodista joten miten on? Laitanko toistekkin tällaisia samantapaisia postauksia vai en?

16 kommenttia:

  1. Voin just nähdä noi saappaat sulla! Ja muutenkin ihania varusteta! Ja joo ainaki mä haluun nähdä enemmän tällasia :D

    VastaaPoista
  2. joo lissää näitä ! :) tosi kivoja!

    VastaaPoista
  3. aaaaaaaaaaah noi saappaat!!! mun on pakko hankkii ne! mut lisäää tällasii todellaki :)

    VastaaPoista
  4. ihania varusteita!! saa olla lisää noita, eihaittaa vaikka näkyis hintojakin ;D!
    Mutta huippu kun Lara on mennyt hyvin!

    VastaaPoista
  5. lisää ehdottomasti näitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvähyvä! kiitos muuten inspiksestä, sain sitä siitä sun postauksesta :)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. lisää näitä :)) olen täällä muuten hirveellä innolla odotellut postausta Penasta, toivottavasti et ole unohtanut sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei, en ole unohtanut ja teen sen vielä tänään tai huomenna loppuun asti :)

      Poista