perjantai 6. tammikuuta 2012

Haaste!

 Frida haastoi minut, kiitti siitä! :)

Idea on se, että listataan 10 parhainta, hauskinta, ihaninta, kamalinta, mutta mieleenjääneimpiä tapahtumia vuodelta 2011, ja toiveita, odotuksia tai miksei lupauksia vuodelle 2012. Sitten haastetaan vähintään 3 henkilöä tekemään sama, mutta toki muutkin saavat tämän halutessaan tehdä. 
Haastan EmpunMiran ja Katsun.


1. Pena tuli meille ylläpitoon. Pena oli kuin oma hevonen, jota olin halunnut jo pitkään.




2. Mun eka valmennus ikinä. 
 3. Eka metrin luokka ja kympin uusinta.

4. Saatiin Lara<3






5. Vietin hauskan ja riehakkaan kesän heppojen, perheeni sekä kavereittemme kanssa mökillämme Ahvenanmaalla!

6. Muutto Norjaan joka tuntui aluksi vaikealta ja elämänlopulta. Mutta nyt olen jo tutustunut ihaniin ihmisiin ja viihdyn täällä ihan hyvin. Kaikesta huolimatta mulla on kuitenkin ikävä suomea sekä kaikkia ihania ihmisiä sieltä.
7.Olen oppinut paljon uutta muuton jälkeen ja olen saanut uusia kavereita ja oppinut puhumaan norjaa.

8. Larasta on tullut niin paljon tärkeämpi. Kesällä kaikki tuntui niin mahdottomalta ja mulla oli niin epäonnistunut olo kun ei tiedetty mikä Laraa vaivasi kun se käyttäytyi niin huonosti. Mutta nyt kaikki on hyvin ja Larakin vaikuttaa onnelliselta.

9.Aloitin blogin kirjoittamisen kesällä. Tämä on ollut hauskaa ja kiva kun on tullut lukijoita!

10. Muutenkin olen tosi iloinen vuodesta 2011 ja siitä jää vain mukavat asiat mieleen!


Noniin, siinä se oli!

Kommentoikaa mitä tykkäsitte ja jos on kysyttävää :)

12 kommenttia:

  1. allu tee mul joku muuu haaste ku oon tehny tän jo :D :/

    VastaaPoista
  2. haha okei, jos teen jonku ni haastan sut sitte :D

    VastaaPoista
  3. tykkäsin ja hieno banneri!! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi nätti heppa sulla :)

    http://team-n-l.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Sait uuden lukijan ! ;D
    Mielenkiintoista lukea, kun oon itsekkin asunut Norjassa ja tiedän miltä tuntuu muuttaa täysin outoon maahan osaamatta yhtään kieltäkään...
    Ja tietenkin Lara vaikuttaa upealta hevoselta, kiva alkaa lukemaan teidän edistystä niin Laran kuin Norjassa asumisen kanssa :p!

    VastaaPoista
  6. tervetuloa lukemaan vaan!
    Aijaa, minkä takia sä muutit norjaan ja millon ja kuinka kauan asuit täällä?:)
    voi kiitos, tosi kiva kuulla!

    VastaaPoista
  7. :)
    Me muutettiin perheen kanssa ihan muuten vain, tosin se ero siinä oli että olin vasta ala-asteikänen sillon :d mutta kuitenkin!
    2½v me asuttiin siellä ennen ku muutettiin takaisin Suomeen.
    Ootteko te asumassa ihan pysyvästi siellä vai onko tää vaan niiku väliaikasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaaa, mul oli ihan hirvee olo ekaks mut ei tääl ookkaa nii hirveet..:D 2½ vuotta..osaatko nyt sitten sujuvaa norjaa? ollaan täällä kaks tai kolme vuotta..:)

      Poista